Blogi

Sunnuntai

12.09.2012 : Krista

Heräsin sunnuntaina 7.30 nättiin auringonpaisteeseen, keitin kahvit, söin ja käytin rakkaan Carluskan pihalla. Valmistauduin harjotukseeni. Edessä oli kolme tuntia. Ensiksi rullahiihtoa, johon kuului tasuria ja sen jälkeen vielä juoksua puolitoista. Lämmintä oli vain kuusi astetta, joten päätin pukea normaalia enemmän päälle. Lähdin onnellisena matkaan. Ehdin hiihtää 13 minuuttia kunnes vesisade tai oikeastaan rankkasade iski päälle. Vesisade yltyi koko ajan ja mielessäni kävi monen monta ajatusta.


Mietin, jos olisin töissä jossain muualla olisin saanut nukkua pitkään, herätä lukemaan päivän lehden, ottaa hyvän kirjan ja käpertyä peiton alle tai tehdä ihan jotain muuta tahansa kuin kylmettää itseäni vesisateessa. Mietin opiskelijaystäviäni, jotka ovat eri puolella Suomea tai jopa Amerikassa asti! Mietin pitäisikö itsekin lähteä opiskelemaan. Mietin miksi sitä itseään kiusaamaan täällä hyytävässä kelissä, joka hetki sitten oli ollut aivan loistava ja olin nauttinut ulos lähtemisestä. Mietin, onko tämä joku testi, joltain ylemmältä taholta. Testi, löytyykö minusta sisua. Siinä vaiheessa päätin, perhana, minähän olen täällä sen kolme tuntia!


Hiihdin golfkentän ohi, joka yleensä kuhisee ihmisiä, nyt sekin oli aivan tyhjä. Vastaani käveli vain yksi mies, joka kysyi:            -kulkeeko, joho vastasin: -hyvin, hyvin. Tämän jälkeen hän vielä kysyi olenko eräs toinen hiihtäjä. Johon jouduin tokaisemaan, etten kuule ole. Jäi hänelläkin nyt sitten arvuuteltavaa ja kylän miehien kanssa mietittävää kukahan se mahtoi olla!


Hetken vielä hiihdettyäni, tapahtui se mitä olin toivonut. Vesisade loppui! Aikaa oli nyt kulunut 45 minuuttia ja saisin loppuajan taas nauttia ihanasta kelistä. Samalla hetkellä kun sade loppui, mieleni kirkastui ja ajatukset jostain muusta ammatista unohtui. Ajattelin vain läpässeeni ylemmän tahon testin. 


Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki. Olin ehtinyt tunnin hiihtämään ja sompa irtosi. Tähän väliin voisi lainata Villen kuuluisia sanoja Sjusjöenistä, mutta jätetään ne kuitenkin laittamatta.. Nokkelana tyttönä ajattelin, ettei minun lenkki tähän kaadu. Käännyin, otin somman ja törkkäsin sen sauvaan takaisin. Ylemmän tahon testi taas läpäisty, jatkoin siis vielä puoli tuntia ennen juoksuun vaihtoa.


Ennen kuin lähdin juoksemaan vaihdoin kaikki vaatteet kuiviin, jotten sairastuisi. Otin Carlan matkaani ja nautimme yhdessä ihanasta kelistä. Carla etenkin tykkäsi juosta kuralätäköissä. Hän hienona neitinä, kun ei vesisateella suostu menemään pihalle, mutta sateen jälkeen ai että kun on ihana juosta ja temmeltää! Ei vain taida yhtä ihanaa olla mennä suihkuun kun kurat pestään pois!


Joka tapauksessa, tein kuin teinkin kolme tuntia. Jälkikäteen voin silti todeta nauttivani työstäni, vaikka eihän se silti mukavaa ole jos vettä sataa ja pitäisi pihalle mennä. Pitänee muistaa, jokaisessa työssä on ne huonotkin puolet! Pitää vain yrittää muistaa huonoja puolia kohdatessa, mikä työssä on hyvää ja miksi sitä rakastaa tehdä. Ilman intohimoa ja rakkautta ei tätä työtä jaksa kovinkaan pitkälle tehdä! =)

Kommentit

12.09.2012 08:44 : Tuija Karlsson
Hienoa työtä Krista. Aherrus palkitaan varmasti ensi talvena ja sitten et enää muistele huonoja kelejä, nehän vain valmistavat sinua tulevia koitoksia kohti. Hiihto on ulkolaji ja niissä säissä mennään, mitä annetaan. Tsemppiä sinulle treeneihin.
13.09.2012 17:53 : Arto
Moi,
tervetuloa sateiseen Suomeen! Menikö Alppileiri loppuun asti hyvin? Älähän vilustu, minulla ja monilla tuttavilla on ollut tänä kesänä viheliäinen flunssa. Minkä rotuinen Carla on? Meillä on pari Austraalian paimenkoiraa, ovat aika vesseleitä, erityisesti rapaa tonkimaan!
Harjoittelun iloa, voitot tulevat talvella!! Nähdään. y.t. Arto
15.09.2012 19:48 : Kristafani
Onnee ensi kaudelle Krista !!
20.09.2012 17:48 : Noora
Tosta vois jokainen ottaa mallia! Sulta todella löytyy sitä sisua, ja viimeinen mahdollinen vaihtoehto on luovuttaa. Varmaan juuri se on se syy, miksi niin monien nuorten urheilijoiden on helppoa pitää sua esimerkkinä. Tsemppiä treeneihin ja toivotaan ettei ylempi taho järjestä samanlaisia olosuhteita ihan joka lenkille!
29.09.2012 15:11 : Siskadwie
I can remember my first 5k. Ran it just over 30 mtuines, was sore to two weeks after too. Of course I decided to run it the night before the race and never ran more than mile in life up to that point. But it lit the fire in me. I haven\'t stopped running since. To me it was a sense of accomplishment and it motivated me to do better. You know to actually train for a race rather than just show up and run. I have, since that run over four years ago, ran one marathon, several half marathons and who knows how many 5k and 10k. Here\'s my point, you will get faster, it will get easier and you should never feel like a loser. You are doing something that 80% or more of the US Population does not do. But heed to some advice already given. Do some strength and core works. It truely does help. In the last month of my training I have have added to my weekly routine situps, pushups and pulls up 3 to 4 times a week. I do them right after I run. I am stronger and faster. I previously ran about a 8:10 pace but now run near 7:40 per mile. And it really has everything to do with core strength and upper body strength. I took the 100 push up challenge that was on RW last month and have seen dramtic changes and adding 7 to 10 mtuines of situps is amazing. You don\'t, I repeat DON\"T, have to kill your self in the gym to build strength. My situps, push ups and pull ups take 15 to 20 mtuines total, 3 to 4 times a week. Amazing results!!!! I am faster, stronger and look and feel tons better. Try adding these very simple things, I promise you\'ll increase in speed, strength and your overall fitness level. It worth it. Plus you reduce risk of injury. Added bonus.
29.09.2012 21:38 : Noura
Krista, it\'s so incredible what you have alrdaey accomplished! I echo the other comments that you should keep trying & feel confident in yourself and your running. BUT please progress safely by following Coach Jenny\'s advice and don\'t allow your mind to become overeager or impatient. I wish I had followed the wealth of advice on RW.com re: adding miles/pace slowly. I pushed myself too far, too fast this summer and am now sidelined from even walking for exercise due to osteoarthritis in one of my little toes. My running did not cause the arthritis, but I know I exacerbated the condition by thinking I could run faster & farther in quick succession (and ignoring the onset of pain in that toe). So please learn from my mistake and be patient with yourself and your running. I hope to return to running possibly in the spring if everything heals as my doctors & orthotist say... and I will be following every bit of advice in the magazine on the site for new runners and How To\'s to begin a running program again. Good luck Krista! I admire your accomplishments!Lauren
30.09.2012 13:10 : Diiana
Hi Krista -- like you (and Claire, and shellez) I steratd out with 11 min. miles and ran my first 5K in around 33 minutes. Even that was a great achievement, because I had never done any sports and smoked a lot at school and university. I steratd with a run/ walk program and had to learn to run 30 minutes without a break! Anyway, I\'m so familiar with this feeling of frustration, as I seemed to be \"stuck\" at 11 min/ mile pace. But gradually, I got faster, and running began to feel much easier. It takes the body a long while to adapt, but you WILL get there, and you will love running even more! Coach Jenny\'s advice is great. The variety also adds to your enjoyment as you work out. Oh, and the main thing is that you enjoy running and feel fit and healthy, no matter how fast or slow you are. You do this for yourself - you\'re not a loser!
02.10.2012 05:11 : Hussein
Krista,I have some advice (take it or leave it as you will) First, you rock for just geittng out there - celebrate each step!Second, Motivation: a book called Running Within by Jerry Lynch and Warren Scott (of course read Coach Jenny\'s books!)Third, Training: add some core work - (do a search for \"core\" on RW.com) maybe 15 minutes 3x a week, it makes a big difference.Here\'s something I learned (when I thought I too was not good at running) Running is hard for everyone!It seems like it takes years for the body to adapt to long distance running.Keep pushing yourself, persevere, train smart...know that it is hard (I\'m telling you, it\'s hard for everyone!) but your body will get stronger, you will get faster and it will get easier!
02.10.2012 08:15 : Sunil
When I first started rnuinng 4 years ago, I was doing 12 min miles. I got it down to 10.5min miles after about a year, and was still kinda disappointed. But I kept up with it, added some speed work, a rnuinng buddy, I just kept consistantly rnuinng (I only take significant time off from rnuinng for illness or injury, you can\'t be \"too busy\" for months at a time). I just finished a half-marathon in 1:49 (about 8:20min miles), and did a 5K last year in 23:40. Not everybody improves that much, but you can improve. You\'ve got to accept it mentally that even though it will take time and a lot of committment, you CAN improve.
16.10.2012 16:26 : markku lähteenmäki
Hei Krista ihailen sisukuustasi tovottavasti pysyt terveenä näytät mihin pystyt. mallia muille.terv.make.läh
31.10.2012 21:39 : Make
Olit ehdoton suosikkini jo viime kautena jolloin olitkin Suomen ykkönen maastohiihdossa. Olet vielä nuori ja kehityt edelleen, mietityttää miten hyvä susta tuleekaan. Kaiken lisäksi olet erinomainen kilpailija ja siis silloin parhaimmillasi kun sitä tarvitaan. Uskon että olet tulevalla kaudella jo varmasti kolmen parhaan naishiihtäjän joukossa maailmassa, eikä mikään estä olemasta paras. Vaikka olet vielä nuori ja aikaa on, niin lahjakkuutesi ja sisusi antavat olettaa näin. Tsemiä ja menestystä alkavaan kauteen! :)
11.11.2012 21:48 : Trekman
Kopkop että sitä terveyttä riittää myös ja tulee ne tärkeimmät treenit vedetyksi laadukkaasti läpi!

Mitalinkirkkaita ajatuksia sinne treeniesi lomaan:)
30.11.2012 16:47 : Bogus
Hi Krista. Congratulations on your great fifth place today, and may this new season be a great one for the brilliant star from Ikaalinen and the prettiest girl on Earth. Cheers!
04.12.2012 23:21 : toni alanen
Krista on paras,onnea tuleviin kisoihin.haluisin lähteä joskus hiihtämään sun kanssa että voisiko se olla mahdollista :-)
18.12.2012 13:41 : Jean
Tiedättekö mitään valmistusta rulettia järjestelmän ? Löysin yhden järjestelmän google , mutta tarvitsee neuvoja pitkälle pelaajille , tämä järjestelmä on niin yksinkertainen ja pitäisi toimia mielestäni . Tarkista se ja anna minulle minun email , vain etsiä Googlella platinum roulette system
27.12.2012 21:14 : Yli-Paavola Tuomo
Aikas vanhentunutta rupee oleen...
Mitä tää palvelee ???
04.01.2013 15:08 : Bogus
Moi Krista! It\'s been such a big satisfaction to watch you today morning winning that huge second place in Toblach. You deserved it more than anyone else and easily won it. Cheers!
05.01.2013 09:57 : Anneli Kivimäki
Onnittelut hyvästä hiihdosta Krista 4.1,2013 on ilo katsella sinun menoasi ,hyviä latuja sinulle ja jaksamista ! Terveiset Karhelta Anneli ja Yrjö.
05.01.2013 18:32 : Bogus
Divine! Divina! Boska!
06.01.2013 14:26 : Bogus
Bravissima! Grande! Cheers!
17.01.2013 07:02 : submit social bookmark
Thanks a lot for the blog post.Really looking forward to read more. Keep writing.
23.02.2013 16:57 : Saana
Mitä helvettiä? Ette ole treenanneet kyseistä hiihtomuotoa vaikka ne hiihdetään kisoissa?
Eikö jo hävetä selitellä tuollaista potaskaa? Mäkäräinen pieksee teidät kaikki hiihtovauhdissa eikä selittele mitään.

Tulkaa pois sieltä treenaamaan hiihtomuotoa joita hiihdetään.
24.02.2013 17:31 : Bogus
Hi Krista! Congratulations to you and your teammate Riikka Sarasoja-Lilja for winning today a nice third spot on a podium. Many thanks to you, Ladies, for fighting Kikkan, Jessica, Charlotte and Ida up to the end of this truly exciting relay. Cheers!
18.04.2013 16:52 : Pharmd397
Hello! bedbede interesting bedbede site! I\'m really like it! Very, very bedbede good!